Mistä tietää että lp-levy on hyvä ja vastaa omia musiikillisia mieltymyksiä?
Siitä että se yksi ja sama lp kuulostaa hyvältä vielä reilun 35 vuoden jälkeen ostopäivästä. Jopa niin hyvältä, että se laittaa haamukitaran kuulijan käsiin ensimmäisestä tahdista alkaen (Drai vodkaa) ja nostaa toisaalta välittömästi liikutuksen kyyneleet silmiin (Sunnuntaiaamun kadut). Antaa Ahaa-elämyksen vielä vuosienkin jälkeen (Elämä voi olla aika tulsaa).
Ja tuo myös muistot mieleen yhtyeen keikoilta, sekä hyvässä (laulaja selvinpäin ennen keikkaa & keikalla, keikalla mittaa liki kaksi tuntia) että pahassa (laulajaa elvytetään välillä takahuoneessa parempaan laulukuntoon).
Sellainen oli ja on Freud, Marx, Engels & Jung: Siunattu hulluus.