Pitääkö olla huolissaan?

Ä puhuu Markun kanssa - mies televisiossa.

 

Nimim. Jokainen on oman elämänsä I.

Gene Vincent: Rainy Day Sunshine (CD-EP)

Kuka oli Gene Vincent? Nahka-asuinen rasvisrokkari 1950-luvun lopusta?  Sitäkin, mutta nyt soiva cd-ep esittelee toisenlaisen Genen. EP on äänitetty alunperin toukokuussa 1969 ja ajan henki kuuluu positiivisessa mielessä todella hyvin läpi.

 

Aloitusbiisi Rainy Day Sunshine on kuin Kinks äänessä, kuten myös seuraava Green Grass. Mr. Love tuo taas mieleen Doorsin - tämä on kuin Jimin suusta ja urut päälle by Manzarek? Lopuksi Roll Over Beethoven, joka taittuu kuin Berryltä itseltään, joka osoittaa hyvin ettei Gene ole unohtanut alkuperäistä musiikillista linjaansa.

 

Mahtavaa huomata Genen olleen muutakin kuin ensinmainittu. Upeita biisejä, jotka kannattaa itse kunkin kuunnella.

Kun on nähnyt keikalla Mana Manan ja Maho Neitsyen, niin...

...on nähnyt suomalaisen rockin ja punkin ikonit, jotka eivät keikkaile enää koskaan alkuperäisessä kokoonpanossaan.

...voi jättää välistä kaikki re-unionkeikat. Ei bändit vanhenemalla parane.

Vesta: Uskon Tulevaan (CD)

Jokainen aktiivinen musiikinkuuntelija lienee joskus törmännyt tilanteeseen, jossa tietty äänite kuulostaa hyvältä esimerkiksi kuulokkeilla kuunneltuna, mutta kaiuttimista kuultuna latistuu tai muuttuu joksikin muuksi...?

Vestan uusin levy Uskon Tulevaan toimi kohdaltani juuri näin: kuulokkeista liikuttavan kaunis ja intiimi, puhutteleva. Kaiuttimista kuultuna kaikki tuo hävisi minne lie kuin se kuuluisa peräilma Saharaan: "Mitä ihmettä hän oikein laulaa? Ei tämä nyt puhuttele kuten ensimmäinen levynsä? Mitä oikein aiemmin kuvittelin kuulevani?"

Ja taas. Toiston taidetta tehdäkseni kuuntelin levyn uudestaan kuulokkeilla. Ja rakastuin levyyn uudestaan. Upeat syntikkataustat nousivat taas esille, sanoista alkoi löytymään se kuuluisa punainen lanka. Tunnelma nousi kadotetulle tasolle.

On tämä. Ihmeellistä. Tämä musiikki. Kiitos kauniista levystä :)

Räjäyttäjät: III (CD)

Suomalaisen triosoitannan kauneutta edusti 1990-luvun alussa kirjoittaneelle Kari Peitsamon Skootteri. Levyt  Groovers’ Paradise sekä Sergeant Rocker Rides Again että Are You Experienced? The Voodoo Collection jyräsivät tuolloin niin kotona kasettidekissä kuin automankassa, lähes päivittäin. Ja miksikäs eivät, sillä ne toimivat tänä päivänäkin oikein hyvin: bilejalka alkaa heti vipattamaan... ja yllättipä Kari Peitsamon Skootteri vielä kerran: vuonna 2008 julkaistulla levyllä Liskon Laki; meno ei häpeä yhtään lähes 20 vuotta tehdyille aiemmin mainituille levyille. Long Live KPS!

Mutta tähän vuosituhanteen ja -kymmeneen ja nykyhetkeen eli vuoteen 2022. Olen nyt kuullut livenä Räjäyttäjien keikan Vastavirralla ja usko triosoitannan kauneuteen heräsi uudelleen - olen nähnyt valon, taas! Miten voikaan sähkökitara, basso ja rummut kuulostaa näin jykevältä, iskevältä ja kauniin tymäkältä?! Ilmeisesti kun oikeat henkilökemiat kohtaavat, niin tulosta syntyy...?!

Räjäyttäjät: III on levy, jossa jokainen soittaja on päässyt ääneen omilla biiseillään. Ja yllättäen levy ei kuulosta sillisalaatilta, vaan erilaisuuksien kohtaamiselta yhteisellä tehtävällä ja Vastavirralla sen nimi oli: intiimi, tiukka keikka ja yleisö mukana. En tiennyt bändistä etukäteen muuta kuin kitaristin Jukka Nousiaisen nimen ja jotain hänen aiempia musiikillisiä tekemisiään Tampereella. Keikalla esiin nousivat myös basisti Mikko Siltanen ja rumpali Alex Reed. Kukaan ei ollut taustalla tai taustamuusikko, vaan tasavertainen kolmikko hoiteli settilistalta jokaisen tekemiä biisejä - totesin jälkeenpäin, kun lainasin ko. levyn kirjastosta lainaan ja kuuntelun lomassa tutustuin kansiteksteihin. Tämä trio täytyy nähdä toistekin ja suosittelen sitä muillekin :)

 

Erityismaininnat täytyy antaa erikseen:

Jukka Nousiaisen kitara- ja vahvistinsoundeista sekä pedaalien käytöstä; kaunista! 

Mikko Siltasen tekstit: Ryyppyliivi on kuin edesmenneen sanankäytön mestarisanoittajan Pekka Myllykosken kynästä - tarina on lyhyt ja koskettava, näinhän se tuppaa menemään... tai Vesimiehen aika, vanhan hipin sydän läikähti lämpöä täys heti kun hokasi livenä mistä nyt lauletaan ja levyn myötä tunne vain täydentyi...

Alex Reedin rumputyöskentelyä oli ilo seurata livenä; se tuli tanakasti ja kohdilleen. Triosoitannan kulmakivi.

Pyhäpäivän ratoksi (ihmettely)

On outoa olla rautakaupassa valitsemassa värisävyjä välioviin, onhan päivä pyhä, palmusunnuntai. Mikä nykyään on pyhää? Ihmettelen.

Kun on elänyt lapsuuden ja nuoruuden, jolloin ei mikään kauppa taatusti ollut avoinna kirkkopyhänä. Alko varsinkaan.

  

Alko on kiinni tänäänkin?! Ihme.

Terveiset täältä lakkorintamalta! (tämän päivän työväen aatteesta)

Huominen vielä tiukasti kotona ja sitten taas takaisin sorvin ääreen... kyllä tällainen lakkoilu sopii miulle oikein hyvin; saa vähän työväen henkeä kohotettua ainakin omassa päässä ;)

Työtoverit ovat tietenkin "täysiä luopioita eli Loimaan kassan vapaamatkustajia". Tämän verran pitää olla ylpeä työväenluokan taustastaan ettei tuohon sorru meikäläinen. Eli ollaan ylpeästi "me" eikä Loimaalaisittain "minä itte". 

 

Eivät muuten saa mitään palkkaa tahi lakkoavustusta he. Osa aikookin protestoida tilannetta olemalla silti töissä vaikkei työnantaja sitä toivokaan = oma palkka tärkeämpi kuin keskinäinen solidaarisuus, tulkitsen mie tilanteen.
 

Kun on lapsuutensa elänyt punaisella työläispaikkakunnalla ja muistaa vielä Työväen Urheiluliiton juhlat vm. 1976 paikallisella urheilukentällä...

Natalia (laulu)

 Maa vieras on ja kylmä kevät sen
Natalia, sua paleltaa
Niin kaukana on ikäväsi maa
Jo tuoksuu yössä aistit huumaten akasia

Taas kerro mulle maasta nuoruutes
Natalia, sua kuuntelen
Ja tunnen veres virran lämpöisen
Kun hehkuun jähmettyneen sydämes saa Ukraina!

Maa vieras on ja vieras kansa sen
Natalia, sua tunne en
Jaan osas vain, ja sellin kivisen
Ja unes kerran tuoksuu sullekin akasia

Vaan silmäis sinen viha tummentaa
Natalia, kun muistat taas
On vieras hävittänyt armaan maas
Vain koirat raunioita samoaa, oi Ukraina!

Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon
Natalia, oi kuuletko?
Soi yössä rakentajain laulut jo
He palaavat ja silloin vapaa on taas Ukraina!

 Esittäjä: Agit Prop

Laulu oli ajankohtainen julkaisuajankohtanaan vuonna 1972 ja taas, vuonna 2022. 50 vuotta mennyt ja mikään ei ole muuttunut, vai onko? 

Hector: Herra Mirandos (LP)

Alkuperäinen levy on vuodelta 1973 ja siten osa lapsuuteni kuvastoa. Tämä nyt ostamani on tehty kuluvana vuonna 2021 eli uudelleenjulkaisu ja avattavilla kansilla - kuten alkuperäinenkin oli - tästä iso Kiitos! julkaisijalle :)

 

Avattavasta kannesta löytyy runo, joka puhuttelee. En siteeraa sitä tähän, ostakaa tai lainatkaa Herra Mirandos ja sitten kuunnelkaa itse levy: Ymmärrätkö mitä kuulet?

 

Minä en. Ja olen kuunnellut tämän levyn tähänastisen elämäni aikana "muutaman kerran". Ensin mennään alkujuurille eli vuoteen 1973 ja radiossa soi lähes tauotta tämän levyn kenties isoin radiosoitto: Lumi teki enkelin eteiseen. Suomalaisten työperäinen maahanmuutto Ruotsiin ja Risto Jarvan elokuva: Yhden Miehen Sota - siinä minun vuoteni 1973 kuva lapsuudesta ja silloin lumi teki enkelin eteiseen. Eikä tulevana talvena ollut lunta maassa - lastentarhassa ei ollut edes hiihtokilpailuja. Ankeaa oli:"Niin synkkää ja pimeää, en sua nää".

 

1990-luvun alussa vietin elämästäni suurimman osan ajasta ajamalla työkseni autoa ja kasettisoittimessa soi muun muassa Herra Mirandos. Siinä Suomea päästä päähän ajaessa oli aikaa miettiä levyn sanoituksia ja ajatuksia niiden takana. En päässyt pitkälle mietteissäni, Suomi tuli kyllä kierrettyä nurkkia myöten kolmesti, suomalaisten sirkusten matkassa; "Tulen ja menen ja ääneni särähtelee".

 

On vuosi 2021. Herra Mirandos julkaistaan uudestaan ja vinyylinä. Vieläpä avattavilla kansilla - pakkohan se on ostaa! Ja syventyä mysteeriin uudestaan: mistä tässä levyssä on kyse? 

On Ekhnaton, Ziggy, Herra Mirandos ja Meira, Aslan, Narnia. Pitäisikö minun lukea kirja Narniasta, jotta ymmärtäisin? Ehkä. Eihän tässä ympärillä ole kuin noin tuhat kirjaa, mutta Narniaa ei ole hyllyissä tai pinoissa. Mikä aukko minulla lieneekään sivistyksessä...

Mutta ne syntikat ja kitarat mitä levyltä huokuu. Sekä sovitukset. 

 

"Niin viimeinkin syttyy tähti viimeinkin..." ja tunnen sanoinkuvaamatonta rauhaa sisälläni niin tutun, mutta tuntemattoman Hectorin äänen kuullessani.

Motörhead: Recorded live at The Roundhouse, London, England in 1978 (CD)

To be played at maximum volume - Yhdeksän rautaisaa livebiisiä! Näillä sanoilla aloitetaan tämän tänään uutena ostetun cd-levykotelon (julkaisija: VL-Musiikki Oy, 2009) takakansi. Ja tottahan nämä sanat ovat; harvoin on Motörheadin liveäänitykset näin ilahduttaneet vannoutuneen Motörhead-fanin sydäntä - bändihän suorastaan lentää biisiensä päällä! Nyt joutuu jopa kuuntelemaan kriittisemmin bändin ykkösliveksi tituleeratun No sleep 'til Hammersmith-äänitteen vuodelta 1981. Ettei vain... no ei kai? Ehkä se on ykkönen edelleen?

Nyt kuunneltava levy on mielenkiintoinen myös siksi, että se on tälläkin hetkellä saatavilla toisillakin nimillä, kuten: Iron Fist And The Hordes From Hell (kuva-lp) ja What's Words Worth (lp). Ja eletään sentään vuotta 2021 - alkuperäisestä äänityksestä on sentään 43 vuotta!

Olisipa taas se aikakone käytettävissä... menisin suoraan paikan päälle Roundhouseen, vuoteen 1978 ja näkisin nuoren, energisen Motörheadin... Onneksi asun Suomessa ja olen nähnyt yllätyskeikalla suomalaisen Mötherheadin (Motörhead-tribuuttibändi) pienessä kellarissa keikalla --- voisin kuvitella, että se energia ja intensiivisyys mikä oli tuolloin Mötherheadin keikalla käsin kosketeltavana Marshall-kaappien vieressä seisoneena, on myös tällä keikkataltioinnilla :D 

Mötherhead, kiitos keikasta Tampereella, nykyisen Maanalaisen alakerrassa, joskus vuonna 20XX. Olitte loistavia!