MC5: Heavy Lifting (CD)

Kuuntelen paljon uusia levyjä, useamman viikossa. Harvoin tulee vastaan levy, joka ensimmäisen biisin ensitahdeista tai -riffeistä laittaa höristämään korvia ja tuo tunteen: ”Nyt tulee jotain erikoista ja hyvää”.

 

MC5:n uusi levy Heavy Lifting teki juuri tämän. Kuuntelen neljättä biisiä ja tuo taika ei ole vieläkään kadonnut – kerrassaan erinomaista kitaran käyttöä, rouheaa laulamista ja ennen kaikkea asennetta!

 

Esimerkkinä olkoon nyt soiva Twenty-five Miles. Huikea sovitus ja laulusuoritus tihkuu energiaa tyylillä, jonka MC5 on todistanut jo aiemmillakin levyillään. Maukas bassoraita ja torvisovitus. Tai The Edge of The Switchblade; tällaista kitararevittelyä en ole kuullut aikoihin!

 

Toisaalta kokonaisuudesta tulee mieleen Jack White ja Danko Jones, mutta omaan makuuni pluskertoimella. Tämä levy on korvilleni täyttä hunajaa!

 

Voi että kun tämän olisi saanut edes kerran kuulla ja nähdä livenä! Mutta nythän se on mahdotonta… r.i.p. Wayne Kramer :)

Black Devils featuring Ile Kallio & Janne Louhivuori, Tavara-asema, Tampere 21.11.2024 (keikka)

Olen nähnyt Hurriganesin keikalla kokoonpanolla Remu - Albert - Cisse ja se keikka oli mielestäni aika mitäänsanomaton, suorastaan väsynyt. Johtuiko keikkapaikasta (Giants of Rock, Ahveniston moottorirata, Hämeenlinna) tai ajankohdasta (vuosi 1988, paluukeikat neljän vuoden tauolta) vai sekäkö että?

 

Menneenä torstaina näin keikalla ennalta kehutun Hurriganes-tribuutin: Black Devils ja kaksi alkuperäistä Hurriganes-kitaristia; Ile Kallio sekä Janne Louhivuori. Keikkapaikkana Tampereen Tavara-asema.

   Tavara-asema keikkapaikkana on akustiikaltaan hyvä, kuuntelipa keikkaa eturivissä tai keskellä salia tai taka- tai sivuseinän vieressä. Musiikki ei juurikaan puuroudu tai kuulosta liian "kireältä". Lavan sijoittelu vs. baaritiski ja narikka on toimiva. Tupakointikin onnistuu ulkona, jos siihen on tarvetta. Tampereella on myös huonoja keikkapaikkoja, mutta tämä ei ole yksi niistä.

 

Keikka alkaa; ensimmäisenä Mister X. Janne Louhivuori tulee Black Devilsin perässä lavalle. Jannen setti käsittää 6-7 biisiä ja päättyy suosikkilevyni (Rockin') roudarimuisteluun eli instrumentaaliin Helge's Dream. 

   Janne poistuu lavalta ja Black Devils soittaa triona todella tymäkän ja napakan Crazy Days-pastissin; soundi ja miksaus on niin 10+ että liikutuksen kyynel tulee poskelle... näin sen alkuperäisenkin Hurriganesin olisi pitänyt soittaa silloin vuonna 1988!

   Ile Kallio saapuu lavalle ja biisit sijoittuvat 1970-luvun puolivälin tienoille eli lapsuuteeni; isosiskon lp Sixteen Golden Greats lähti soimaan livenä: Good Morning Little Schoolgirl, Oh Baby Doll, Do You Wanna Dance... ai että! Tälle keikalle todella kannatti tulla, juolahti tuossa kohtaa mieleeni ja naamani levisi leveään hymyyn...

   Janne tuli takaisin lavalle ja kolmen kitaran voimalla soitettiin mm. Get On ja encorena Roadrunner. Kun keikka loppui, niin se oli kestänyt 1½ tuntia eikä tunnelma notkahtanut missään kohtaa - voiko enempää keikalta toivoa?

Sivujuonteena kerron, että olen kuullut Hurriganes-materiaalia livenä myös vuonna 1990, Tampereen Tullikamarin Klubilla ja esiintymässä oli Flashbacksliders, yhtenä kitaristina itse Albert Järvinen. Se oli myös hyvä keikka; Albertin soitto kulki moitteetta ja Backslidersin laulaja Marko oli juuri sopiva tulkitsija tuolle setille.

   

Se oli sitä aikaa, kun tupakointi sisällä oli sallittu ja kamera oli unohtunut kotiin, ollapa nyt kuvia tuolta keikalta... kokoonpanossa kävi viikatemies aika pian tuon rundin jälkeen: Albert, rumpali Antti ja laulaja Marko muutaman vuosi myöhemmin.

Modem: Megalomania (CD)

Eipä ole tänne tullut mitään aikoihin kirjoiteltua, kun ei ole ollut aihetta. Vaan nyt on!

    Kuuntelen viikoittain uusia / hiljattain julkaistuja levyjä. Moni on ollut ”ihan ookoo” mutta eihän se enää riitä, kun jukeboksinikin alkavat olemaan lähes täynnä. Modemin levy jäi käsiini ihan vain kansikuvan perusteella ts. mitään ennakkokäsitystä levyn sisällöstä ei ollut.

 

 Musiikki yllätti täysin syntikkapitoisuudellaan! Ja vastakohtana ennakkoluuloille sanoitukset, jotka ottavat kantaa nykymaailman menoon vahvasti – itse asiassa olisin tällaisia sanoituksia odottanut esim. Huoran uudelta levyltä kuulevani, mutta en synalevyltä – mutta tämähän ei ole moite, vaan päinvastoin. On piristävää kuulla jotain tuttua ja samalla yllättävää kompositiota musiikin saralla – kaikkea ei olekaan vielä keksitty?!

   Äkkiä ajateltuna tämä yhdistelmä on hyvin epäkaupallinen, mutta toisaalta sanoitusten painavuus ja ajankohtaisuus voisi hyvinkin olla suuremmankin yleisön mieleen?

 

Kun levy kestää useammankin kuuntelun peräjälkeen; se on hyvä merkki se.

Hellacopters: Grande Rock Revisited (2CD)

Hellacopters yllättää positiivisesti!

Konsepti on yksinkertainen, nerokas ja jopa katala: julkaistaan alkupään levy uusiksi masteroituna (CD1) ja laitetaan mukaan sama setti uusilla mausteilla (CD2)!!! Itselleni toimii kertakuuntelulla uudet mausteet (CD2) todella hyvin - heti alkutahdeista huomaa eron jopa alkeellisemmalla soittolaitteilla (kannettava Sony Walkman cd-soitin + JBL Flip 4 kaiutin + 3,5mm kaapeli välissä). 

Miltä tämä kuulostaisikaan livenä hyvän akustiikan omaavassa keikkapaikassa, kuten Tampereen Tullikamarin Klubilla tai Tampereen Tavara-asemalla??? Sitä keikkaa odotellessa tämä levy tulee pyörimään taatusti monta kertaa Walkmanissa.

Freud, Marx Engels & Jung: Siunattu hulluus (LP)

 Mistä tietää että lp-levy on hyvä ja vastaa omia musiikillisia mieltymyksiä?

 

Siitä että se yksi ja sama lp kuulostaa hyvältä vielä reilun 35 vuoden jälkeen ostopäivästä. Jopa niin hyvältä, että se laittaa haamukitaran kuulijan käsiin ensimmäisestä tahdista alkaen (Drai vodkaa) ja nostaa toisaalta välittömästi liikutuksen kyyneleet silmiin (Sunnuntaiaamun kadut). Antaa Ahaa-elämyksen vielä vuosienkin jälkeen (Elämä voi olla aika tulsaa).

Ja tuo myös muistot mieleen yhtyeen keikoilta, sekä hyvässä (laulaja selvinpäin ennen keikkaa & keikalla, keikalla mittaa liki kaksi tuntia) että pahassa (laulajaa elvytetään välillä takahuoneessa parempaan laulukuntoon).

 

Sellainen oli ja on Freud, Marx, Engels & Jung: Siunattu hulluus.

R.I.P. Reppu-Heppu alias Jaakko Loukkola

Reppu-Heppu on parasta mitä tiedän sunnuntaiaamun lastenohjelmissa - katson niitä enemmän säännöllisesti kuin epäsäännöllisesti. Olen monesti ihmetellyt ääneen Reppu-Hepun energiaa ja intoa esiintyä lapsille; välittömästi, aidosti.

Tänään tuli suru-uutinen: Reppu-Heppua näytellyt Jaakko Loukkola on kuollut, vain 35-vuotiaana. 

 

Jaakon näyttelijätyö ei unohdu - ainakaan minulta.

Runo-Suomi vai hyvinvointivaltio?

Nykyajattelun hullutuksia kosketeltaessa ei voida unohtaa myöskään ns. työttömyysongelman tragikomediaa: pieni osa kansasta ei mahdu muurahaisiksi talouselämämme kekoon, koska suurempi ja voimakkaampi osa paiskii yli-, yö- ja lomatöitä hampaat irvessä. On järkyttävää, että ongelmalle on ylimalkaan etsitty mitään muuta ratkaisua kuin työajan lyhentäminen – josta samalla ylen terveellisenä palkkiona seuraisi elintason pieni putoaminen. Järkyttävintä asiassa on kuitenkin se, että työttömyyttä sinänsä pidetään onnettomuutena ja kehitetään sellainen massapsykoosi, että vähitellen jokainen, jolla ei ole ansiotyötä sylin täydeltä vuoden jokaiseksi arkipäiväksi, vuolain kyynelin ruikuttaa kohtaloaan. Jo sanaparissa ’työttömyyden ongelma’ esittäytyy länsimaisuus inhottavimmillaan: päämerkitys annetaan työlle, ei puhuta varattomuuden tai toimeentulon ongelmasta. Tämän kirjoittaja ei koskaan ole tehnyt ansiotyötä neljää kuukautta enempää vuodessa ja pitää tätä käytäntöä luonnollisena; aivan samoin on selvää, että eräät elinkeinoelämän haarat teettävät työtä esim. vain kesäaikana. Vasta joukkopsykoosi on saanut luontaisesti talvijoutilaan pienviljelijän vauhkona kirjoittautumaan työttömyyskortistoon – ajan henki kun kuuluu olevan niin armoton, että mies sortuu ja kuolee ilman Volkswagenia ja ämmä ilman jääkaappia, vaikka reikäleipää ja läskiä juuri piisaisikin.

On hyvä ottaa nyt biologin näkemys avuksi: ihminen on vuosituhansien kuluessa sopeutunut tyypilliseksi kausityöläiseksi – suurten erä- ja kalaretkien vuorotellessa joutilaitten köllöttelyvaiheitten kanssa. Vielä maanviljelysyhteiskuntaan siirtyminen kävi päinsä kivuttomasti: touonteon ja elonkorjuun suuria kireitä voimainponnistuksia tasapainotti mm. talven suuri rauha. Mutta säännöllinen ympärivuotinen työ häviävän avuttomine vuosilomineen on jo sellaisenaan kauhea onnettomuus. Tällaisissa biologisissa luonnottomuuksissa epäilemättä piilevät
tunnetun nykyajan tyytymättömyyden syyt, joita etsitään useimmiten aivan muualta.

Pentti Linkola: Unelmat paremmasta maailmasta (2. painos, 1972, sivut 33-34).

On lauantai-ilta...

Kello yhdentoista uutiset radiossa, BBC News. Yritän kirjoittaa kirjettä (kenelle,
miksi?), en tiedä, ehkä tehdäkseni jotain. Turhautuneisuuteni on rajaton, käsivarteni riukua ja ajatus rottinkia.

Parahin hyvä Sinä, kirjoitan nyt koska aiemminkaan en ole saanut tätä tehdyksi (on
siis aika tehdä jotain asian eteen).

Olen tänään herännyt pahalla päällä, kiukutellut ja aiheuttanut mielipahaa.
Muistuttanut asioista joista ei tarvitse muistuttaa. Tällainen olen tänään ollut –
tavallinen minä (taas kerran). Käynyt opiskelemassa (istumassa tunnilla kynä suussa ilman ajatusta), kaupassa ruokaostoksilla ja nuukaillut, iltakävelyllä keskustassa sekä palellut. Talvi näyttää merkkinsä.

Täysikuu. Ikkuna on raollaan, verhot heiluvat hiljaa, taitaa tulla pakkasyö. Annoin
sotaveteraanien keräykseen kymmenen euroa.

Hilsettä kirjoituskoneen näppäimillä, halvat kierrekynttilät valuttavat steariinia
pöydälle, revin sormista nahkaa kynsien ympäriltä. You really come in.

Koputus ovelta. Herra tulee sisälle, riisuu silinterihatun päästään. Istuu
keittiöjakkaralle ja valuttaa vettä ulsterista matolle. Ei hänellä mitään sen
kummempaa asiaa kuulemma ole, kunhan nyt tuli istumaan. Jaaha, tämä on taas näitä päiviä ja joskus myös iltoja, kun joku tulee seuraamaan vierestä mitä oikein teen.

Enhän minä mitään tee, kunhan vain piruuttaan tuijottelen tyhjää, kirkkaan valkeaa
A4-paperia. Kunpa ajatuksenikin olisi yhtä kirkas...

New York Dolls: Red Patent Leather (CD)

Voiko livelevy kuulostaa ensimmäisellä kuuntelemisella siltä kuin olisi tullut kotiin pitkän odysseian jälkeen? Kyllä voi ja sen tekee tämä New York Dollsin keikka, joka on äänitetty toukokuun 2. päivä vuonna 1975, Little Hippodrome Clubilla, New Yorkissa. Missä siis olin 2.5.1975? 

Taisin olla lastentarhassa ja mistään mitään tietämättömänä missasin tämän --- muta hei hetkinen, miten niin tämän? Niin, kiitos olkoon isosiskojeni, olin tuohon ikään jo tutustunut moneen rock-levyyn, kuten Sladen Slayed? ikimuistoiseen vinyyliin.

Tältä levyltä haluan nostaa esiin mm. hienon Eddie Cochran Something Else-tulkinnan, Johnny Thundersin laulaman Pirate Loven ja Daddy Rolling Stonen. Kuulokuvassa viehättää rumpujen sijaitseminen poikkeuksellisesti oikealla ja laulun hienoinen vasen laita - miksi kaiken pitäisi aina olla keskellä kuulijan korvia? Toisekseen rumpujen miksaus on mukavasti pinnalla, kun taas lauluun on laitettu etäisyyttä sekä kaikua; lieneekö tilan ja tapahtuman tuomaa sattumaa vai harkittu teko?  

Hälläväliä, tämä levy soi upeasti.

Pitääkö olla huolissaan?

Ä puhuu Markun kanssa - mies televisiossa.

 

Nimim. Jokainen on oman elämänsä I.