Korvamatokuuri

Kuuntelen paljon uusia levyjä, useamman viikossa. Harvoin tulee vastaan levy, joka ensimmäisen biisin ensitahdeista tai -riffeistä laittaa höristämään korvia ja tuo tunteen: ”Nyt tulee jotain erikoista ja hyvää”.

MC5:n uusi levy Heavy Lifting teki juuri tämän. Kuuntelen neljättä biisiä ja tuo taika ei ole vieläkään kadonnut – kerrassaan erinomaista kitaran käyttöä, rouheaa laulamista ja ennen kaikkea asennetta!

Esimerkkinä olkoon nyt soiva Twenty-five Miles. Huikea sovitus ja laulusuoritus tihkuu energiaa tyylillä, jonka MC5 on todistanut jo aiemmillakin levyillään. Maukas bassoraita ja torvisovitus. Tai The Edge of The Switchblade; tällaista kitararevittelyä en ole kuullut aikoihin!

Toisaalta kokonaisuudesta tulee mieleen Jack White ja Danko Jones, mutta omaan makuuni pluskertoimella. Tämä levy on korvilleni täyttä hunajaa!

Voi että kun tämän olisi saanut edes kerran kuulla ja nähdä livenä! Mutta nythän se on mahdotonta… r.i.p. Wayne Kramer :)

Black Devils featuring Ile Kallio & Janne Louhivuori, Tavara-asema, Tampere 21.11.2024 (keikka)

Olen nähnyt Hurriganesin keikalla kokoonpanolla Remu - Albert - Cisse ja se keikka oli mielestäni aika mitäänsanomaton, suorastaan väsynyt. Johtuiko keikkapaikasta (Giants of Rock, Ahveniston moottorirata, Hämeenlinna) tai ajankohdasta (vuosi 1988, paluukeikat neljän vuoden tauolta) vai sekäkö että?

Menneenä torstaina näin keikalla ennalta kehutun Hurriganes-tribuutin: Black Devils ja kaksi alkuperäistä Hurriganes-kitaristia; Ile Kallio sekä Janne Louhivuori. Keikkapaikkana Tampereen Tavara-asema.

Tavara-asema keikkapaikkana on akustiikaltaan hyvä, kuuntelipa keikkaa eturivissä tai keskellä salia tai taka- tai sivuseinän vieressä. Musiikki ei juurikaan puuroudu tai kuulosta liian "kireältä". Lavan sijoittelu vs. baaritiski ja narikka on toimiva. Tupakointikin onnistuu ulkona, jos siihen on tarvetta. Tampereella on myös huonoja keikkapaikkoja, mutta tämä ei ole yksi niistä.

Keikka alkaa; ensimmäisenä Mister X. Janne Louhivuori tulee Black Devilsin perässä lavalle. Jannen setti käsittää 6-7 biisiä ja päättyy suosikkilevyni (Rockin') roudarimuisteluun eli instrumentaaliin Helge's Dream.

Janne poistuu lavalta ja Black Devils soittaa triona todella tymäkän ja napakan Crazy Days-pastissin; soundi ja miksaus on niin 10+ että liikutuksen kyynel tulee poskelle... näin sen alkuperäisenkin Hurriganesin olisi pitänyt soittaa silloin vuonna 1988!

Ile Kallio saapuu lavalle ja biisit sijoittuvat 1970-luvun puolivälin tienoille eli lapsuuteeni; isosiskon lp Sixteen Golden Greats lähti soimaan livenä: Good Morning Little Schoolgirl, Oh Baby Doll, Do You Wanna Dance... ai että! Tälle keikalle todella kannatti tulla, juolahti tuossa kohtaa mieleeni ja naamani levisi leveään hymyyn...

Janne tuli takaisin lavalle ja kolmen kitaran voimalla soitettiin mm. Get On ja encorena Roadrunner. Kun keikka loppui, niin se oli kestänyt 1½ tuntia eikä tunnelma notkahtanut missään kohtaa - voiko enempää keikalta toivoa?

Sivujuonteena kerron, että olen kuullut Hurriganes-materiaalia livenä myös vuonna 1990, Tampereen Tullikamarin Klubilla ja esiintymässä oli Flashbacksliders, yhtenä kitaristina itse Albert Järvinen. Se oli myös hyvä keikka; Albertin soitto kulki moitteetta ja Backslidersin laulaja Marko oli juuri sopiva tulkitsija tuolle setille.

Se oli sitä aikaa, kun tupakointi sisällä oli sallittu ja kamera oli unohtunut kotiin, ollapa nyt kuvia tuolta keikalta... kokoonpanossa kävi viikatemies aika pian tuon rundin jälkeen: Albert, rumpali Antti ja laulaja Marko muutaman vuosi myöhemmin.

Modem: Megalomania (CD)

Eipä ole tänne tullut mitään aikoihin kirjoiteltua, kun ei ole ollut aihetta. Vaan nyt on!

Kuuntelen viikoittain uusia / hiljattain julkaistuja levyjä. Moni on ollut ”ihan ookoo” mutta eihän se enää riitä, kun jukeboksinikin alkavat olemaan lähes täynnä. Modemin levy jäi käsiini ihan vain kansikuvan perusteella ts. mitään ennakkokäsitystä levyn sisällöstä ei ollut.

Musiikki yllätti täysin syntikkapitoisuudellaan! Ja vastakohtana ennakkoluuloille sanoitukset, jotka ottavat kantaa nykymaailman menoon vahvasti – itse asiassa olisin tällaisia sanoituksia odottanut esim. Huoran uudelta levyltä kuulevani, mutta en synalevyltä – mutta tämähän ei ole moite, vaan päinvastoin. On piristävää kuulla jotain tuttua ja samalla yllättävää kompositiota musiikin saralla – kaikkea ei olekaan vielä keksitty?!

Äkkiä ajateltuna tämä yhdistelmä on hyvin epäkaupallinen, mutta toisaalta sanoitusten painavuus ja ajankohtaisuus voisi hyvinkin olla suuremmankin yleisön mieleen?

Kun levy kestää useammankin kuuntelun peräjälkeen; se on hyvä merkki se.

Hellacopters: Grande Rock Revisited (2CD)

Hellacopters yllättää positiivisesti!

Konsepti on yksinkertainen, nerokas ja jopa katala: julkaistaan alkupään levy uusiksi masteroituna (CD1) ja laitetaan mukaan sama setti uusilla mausteilla (CD2)!!! Itselleni toimii kertakuuntelulla uudet mausteet (CD2) todella hyvin - heti alkutahdeista huomaa eron jopa alkeellisemmalla soittolaitteilla (kannettava Sony Walkman cd-soitin + JBL Flip 4 kaiutin + 3,5mm kaapeli välissä).

Miltä tämä kuulostaisikaan livenä hyvän akustiikan omaavassa keikkapaikassa, kuten Tampereen Tullikamarin Klubilla tai Tampereen Tavara-asemalla??? Sitä keikkaa odotellessa tämä levy tulee pyörimään taatusti monta kertaa Walkmanissa.

Freud, Marx Engels & Jung: Siunattu hulluus (LP)

Mistä tietää että lp-levy on hyvä ja vastaa omia musiikillisia mieltymyksiä?

Siitä että se yksi ja sama lp kuulostaa hyvältä vielä reilun 35 vuoden jälkeen ostopäivästä. Jopa niin hyvältä, että se laittaa haamukitaran kuulijan käsiin ensimmäisestä tahdista alkaen (Drai vodkaa) ja nostaa toisaalta välittömästi liikutuksen kyyneleet silmiin (Sunnuntaiaamun kadut). Antaa Ahaa-elämyksen vielä vuosienkin jälkeen (Elämä voi olla aika tulsaa).

Ja tuo myös muistot mieleen yhtyeen keikoilta, sekä hyvässä (laulaja selvinpäin ennen keikkaa & keikalla, keikalla mittaa liki kaksi tuntia) että pahassa (laulajaa elvytetään välillä takahuoneessa parempaan laulukuntoon).

Sellainen oli ja on Freud, Marx, Engels & Jung: Siunattu hulluus.

R.I.P. Reppu-Heppu alias Jaakko Loukkola

Reppu-Heppu on parasta mitä tiedän sunnuntaiaamun lastenohjelmissa - katson niitä enemmän säännöllisesti kuin epäsäännöllisesti. Olen monesti ihmetellyt ääneen Reppu-Hepun energiaa ja intoa esiintyä lapsille; välittömästi, aidosti.

Tänään tuli suru-uutinen: Reppu-Heppua näytellyt Jaakko Loukkola on kuollut, vain 35-vuotiaana.

Jaakon näyttelijätyö ei unohdu - ainakaan minulta.

Runo-Suomi vai hyvinvointivaltio?

Nykyajattelun hullutuksia kosketeltaessa ei voida unohtaa myöskään ns. työttömyysongelman tragikomediaa: pieni osa kansasta ei mahdu muurahaisiksi talouselämämme kekoon, koska suurempi ja voimakkaampi osa paiskii yli-, yö- ja lomatöitä hampaat irvessä. On järkyttävää, että ongelmalle on ylimalkaan etsitty mitään muuta ratkaisua kuin työajan lyhentäminen – josta samalla ylen terveellisenä palkkiona seuraisi elintason pieni putoaminen. Järkyttävintä asiassa on kuitenkin se, että työttömyyttä sinänsä pidetään onnettomuutena ja kehitetään sellainen massapsykoosi, että vähitellen jokainen, jolla ei ole ansiotyötä sylin täydeltä vuoden jokaiseksi arkipäiväksi, vuolain kyynelin ruikuttaa kohtaloaan. Jo sanaparissa ’työttömyyden ongelma’ esittäytyy länsimaisuus inhottavimmillaan: päämerkitys annetaan työlle, ei puhuta varattomuuden tai toimeentulon ongelmasta. Tämän kirjoittaja ei koskaan ole tehnyt ansiotyötä neljää kuukautta enempää vuodessa ja pitää tätä käytäntöä luonnollisena; aivan samoin on selvää, että eräät elinkeinoelämän haarat teettävät työtä esim. vain kesäaikana. Vasta joukkopsykoosi on saanut luontaisesti talvijoutilaan pienviljelijän vauhkona kirjoittautumaan työttömyyskortistoon – ajan henki kun kuuluu olevan niin armoton, että mies sortuu ja kuolee ilman Volkswagenia ja ämmä ilman jääkaappia, vaikka reikäleipää ja läskiä juuri piisaisikin.

On hyvä ottaa nyt biologin näkemys avuksi: ihminen on vuosituhansien kuluessa sopeutunut tyypilliseksi kausityöläiseksi – suurten erä- ja kalaretkien vuorotellessa joutilaitten köllöttelyvaiheitten kanssa. Vielä maanviljelysyhteiskuntaan siirtyminen kävi päinsä kivuttomasti: touonteon ja elonkorjuun suuria kireitä voimainponnistuksia tasapainotti mm. talven suuri rauha. Mutta säännöllinen ympärivuotinen työ häviävän avuttomine vuosilomineen on jo sellaisenaan kauhea onnettomuus. Tällaisissa biologisissa luonnottomuuksissa epäilemättä piilevät
tunnetun nykyajan tyytymättömyyden syyt, joita etsitään useimmiten aivan muualta.

Pentti Linkola: Unelmat paremmasta maailmasta (2. painos, 1972, sivut 33-34).

On lauantai-ilta...

Kello yhdentoista uutiset radiossa, BBC News. Yritän kirjoittaa kirjettä (kenelle,
miksi?), en tiedä, ehkä tehdäkseni jotain. Turhautuneisuuteni on rajaton, käsivarteni riukua ja ajatus rottinkia.

Parahin hyvä Sinä, kirjoitan nyt koska aiemminkaan en ole saanut tätä tehdyksi (on
siis aika tehdä jotain asian eteen).

Olen tänään herännyt pahalla päällä, kiukutellut ja aiheuttanut mielipahaa.
Muistuttanut asioista joista ei tarvitse muistuttaa. Tällainen olen tänään ollut –
tavallinen minä (taas kerran). Käynyt opiskelemassa (istumassa tunnilla kynä suussa ilman ajatusta), kaupassa ruokaostoksilla ja nuukaillut, iltakävelyllä keskustassa sekä palellut. Talvi näyttää merkkinsä.

Täysikuu. Ikkuna on raollaan, verhot heiluvat hiljaa, taitaa tulla pakkasyö. Annoin
sotaveteraanien keräykseen kymmenen euroa.

Hilsettä kirjoituskoneen näppäimillä, halvat kierrekynttilät valuttavat steariinia
pöydälle, revin sormista nahkaa kynsien ympäriltä. You really come in.

Koputus ovelta. Herra tulee sisälle, riisuu silinterihatun päästään. Istuu
keittiöjakkaralle ja valuttaa vettä ulsterista matolle. Ei hänellä mitään sen
kummempaa asiaa kuulemma ole, kunhan nyt tuli istumaan. Jaaha, tämä on taas näitä päiviä ja joskus myös iltoja, kun joku tulee seuraamaan vierestä mitä oikein teen.

Enhän minä mitään tee, kunhan vain piruuttaan tuijottelen tyhjää, kirkkaan valkeaa
A4-paperia. Kunpa ajatuksenikin olisi yhtä kirkas...

New York Dolls: Red Patent Leather (CD)

Voiko livelevy kuulostaa ensimmäisellä kuuntelemisella siltä kuin olisi tullut kotiin pitkän odysseian jälkeen? Kyllä voi ja sen tekee tämä New York Dollsin keikka, joka on äänitetty toukokuun 2. päivä vuonna 1975, Little Hippodrome Clubilla, New Yorkissa. Missä siis olin 2.5.1975?

Taisin olla lastentarhassa ja mistään mitään tietämättömänä missasin tämän --- muta hei hetkinen, miten niin tämän? Niin, kiitos olkoon isosiskojeni, olin tuohon ikään jo tutustunut moneen rock-levyyn, kuten Sladen Slayed? ikimuistoiseen vinyyliin.

Tältä levyltä haluan nostaa esiin mm. hienon Eddie Cochran Something Else-tulkinnan, Johnny Thundersin laulaman Pirate Loven ja Daddy Rolling Stonen. Kuulokuvassa viehättää rumpujen sijaitseminen poikkeuksellisesti oikealla ja laulun hienoinen vasen laita - miksi kaiken pitäisi aina olla keskellä kuulijan korvia? Toisekseen rumpujen miksaus on mukavasti pinnalla, kun taas lauluun on laitettu etäisyyttä sekä kaikua; lieneekö tilan ja tapahtuman tuomaa sattumaa vai harkittu teko?

Hälläväliä, tämä levy soi upeasti.

Pitääkö olla huolissaan?

Ä puhuu Markun kanssa - mies televisiossa.

Nimim. Jokainen on oman elämänsä I.

Gene Vincent: Rainy Day Sunshine (CD-EP)

Kuka oli Gene Vincent? Nahka-asuinen rasvisrokkari 1950-luvun lopusta? Sitäkin, mutta nyt soiva cd-ep esittelee toisenlaisen Genen. EP on äänitetty alunperin toukokuussa 1969 ja ajan henki kuuluu positiivisessa mielessä todella hyvin läpi.

Aloitusbiisi Rainy Day Sunshine on kuin Kinks äänessä, kuten myös seuraava Green Grass. Mr. Love tuo taas mieleen Doorsin - tämä on kuin Jimin suusta ja urut päälle by Manzarek? Lopuksi Roll Over Beethoven, joka taittuu kuin Berryltä itseltään, joka osoittaa hyvin ettei Gene ole unohtanut alkuperäistä musiikillista linjaansa.

Mahtavaa huomata Genen olleen muutakin kuin ensinmainittu. Upeita biisejä, jotka kannattaa itse kunkin kuunnella.

Kun on nähnyt keikalla Mana Manan ja Maho Neitsyen, niin...

...on nähnyt suomalaisen rockin ja punkin ikonit, jotka eivät keikkaile enää koskaan alkuperäisessä kokoonpanossaan.

...voi jättää välistä kaikki re-unionkeikat. Ei bändit vanhenemalla parane.

Vesta: Uskon Tulevaan (CD)

Jokainen aktiivinen musiikinkuuntelija lienee joskus törmännyt tilanteeseen, jossa tietty äänite kuulostaa hyvältä esimerkiksi kuulokkeilla kuunneltuna, mutta kaiuttimista kuultuna latistuu tai muuttuu joksikin muuksi...?

Vestan uusin levy Uskon Tulevaan toimi kohdaltani juuri näin: kuulokkeista liikuttavan kaunis ja intiimi, puhutteleva. Kaiuttimista kuultuna kaikki tuo hävisi minne lie kuin se kuuluisa peräilma Saharaan: "Mitä ihmettä hän oikein laulaa? Ei tämä nyt puhuttele kuten ensimmäinen levynsä? Mitä oikein aiemmin kuvittelin kuulevani?"

Ja taas. Toiston taidetta tehdäkseni kuuntelin levyn uudestaan kuulokkeilla. Ja rakastuin levyyn uudestaan. Upeat syntikkataustat nousivat taas esille, sanoista alkoi löytymään se kuuluisa punainen lanka. Tunnelma nousi kadotetulle tasolle.

On tämä. Ihmeellistä. Tämä musiikki. Kiitos kauniista levystä :)

Räjäyttäjät: III (CD)

Suomalaisen triosoitannan kauneutta edusti 1990-luvun alussa kirjoittaneelle Kari Peitsamon Skootteri. Levyt Groovers’ Paradise sekä Sergeant Rocker Rides Again että Are You Experienced? The Voodoo Collection jyräsivät tuolloin niin kotona kasettidekissä kuin automankassa, lähes päivittäin. Ja miksikäs eivät, sillä ne toimivat tänä päivänäkin oikein hyvin: bilejalka alkaa heti vipattamaan... ja yllättipä Kari Peitsamon Skootteri vielä kerran: vuonna 2008 julkaistulla levyllä Liskon Laki; meno ei häpeä yhtään lähes 20 vuotta tehdyille aiemmin mainituille levyille. Long Live KPS!

Mutta tähän vuosituhanteen ja -kymmeneen ja nykyhetkeen eli vuoteen 2022. Olen nyt kuullut livenä Räjäyttäjien keikan Vastavirralla ja usko triosoitannan kauneuteen heräsi uudelleen - olen nähnyt valon, taas! Miten voikaan sähkökitara, basso ja rummut kuulostaa näin jykevältä, iskevältä ja kauniin tymäkältä?! Ilmeisesti kun oikeat henkilökemiat kohtaavat, niin tulosta syntyy...?!

Räjäyttäjät: III on levy, jossa jokainen soittaja on päässyt ääneen omilla biiseillään. Ja yllättäen levy ei kuulosta sillisalaatilta, vaan erilaisuuksien kohtaamiselta yhteisellä tehtävällä ja Vastavirralla sen nimi oli: intiimi, tiukka keikka ja yleisö mukana. En tiennyt bändistä etukäteen muuta kuin kitaristin Jukka Nousiaisen nimen ja jotain hänen aiempia musiikillisiä tekemisiään Tampereella. Keikalla esiin nousivat myös basisti Mikko Siltanen ja rumpali Alex Reed. Kukaan ei ollut taustalla tai taustamuusikko, vaan tasavertainen kolmikko hoiteli settilistalta jokaisen tekemiä biisejä - totesin jälkeenpäin, kun lainasin ko. levyn kirjastosta lainaan ja kuuntelun lomassa tutustuin kansiteksteihin. Tämä trio täytyy nähdä toistekin ja suosittelen sitä muillekin :)

Erityismaininnat täytyy antaa erikseen:

Jukka Nousiaisen kitara- ja vahvistinsoundeista sekä pedaalien käytöstä; kaunista!

Mikko Siltasen tekstit: Ryyppyliivi on kuin edesmenneen sanankäytön mestarisanoittajan Pekka Myllykosken kynästä - tarina on lyhyt ja koskettava, näinhän se tuppaa menemään... tai Vesimiehen aika, vanhan hipin sydän läikähti lämpöä täys heti kun hokasi livenä mistä nyt lauletaan ja levyn myötä tunne vain täydentyi...

Alex Reedin rumputyöskentelyä oli ilo seurata livenä; se tuli tanakasti ja kohdilleen. Triosoitannan kulmakivi.

Pyhäpäivän ratoksi (ihmettely)

On outoa olla rautakaupassa valitsemassa värisävyjä välioviin, onhan päivä pyhä, palmusunnuntai. Mikä nykyään on pyhää? Ihmettelen.

Kun on elänyt lapsuuden ja nuoruuden, jolloin ei mikään kauppa taatusti ollut avoinna kirkkopyhänä. Alko varsinkaan.

Alko on kiinni tänäänkin?! Ihme.

Terveiset täältä lakkorintamalta! (tämän päivän työväen aatteesta)

Huominen vielä tiukasti kotona ja sitten taas takaisin sorvin ääreen... kyllä tällainen lakkoilu sopii miulle oikein hyvin; saa vähän työväen henkeä kohotettua ainakin omassa päässä ;)

Työtoverit ovat tietenkin "täysiä luopioita eli Loimaan kassan vapaamatkustajia". Tämän verran pitää olla ylpeä työväenluokan taustastaan ettei tuohon sorru meikäläinen. Eli ollaan ylpeästi "me" eikä Loimaalaisittain "minä itte".

Eivät muuten saa mitään palkkaa tahi lakkoavustusta he. Osa aikookin protestoida tilannetta olemalla silti töissä vaikkei työnantaja sitä toivokaan = oma palkka tärkeämpi kuin keskinäinen solidaarisuus, tulkitsen mie tilanteen.

Kun on lapsuutensa elänyt punaisella työläispaikkakunnalla ja muistaa vielä Työväen Urheiluliiton juhlat vm. 1976 paikallisella urheilukentällä...

Natalia (laulu)

Maa vieras on ja kylmä kevät sen
Natalia, sua paleltaa
Niin kaukana on ikäväsi maa
Jo tuoksuu yössä aistit huumaten akasia

Taas kerro mulle maasta nuoruutes
Natalia, sua kuuntelen
Ja tunnen veres virran lämpöisen
Kun hehkuun jähmettyneen sydämes saa Ukraina!

Maa vieras on ja vieras kansa sen
Natalia, sua tunne en
Jaan osas vain, ja sellin kivisen
Ja unes kerran tuoksuu sullekin akasia

Vaan silmäis sinen viha tummentaa
Natalia, kun muistat taas
On vieras hävittänyt armaan maas
Vain koirat raunioita samoaa, oi Ukraina!

Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon
Natalia, oi kuuletko?
Soi yössä rakentajain laulut jo
He palaavat ja silloin vapaa on taas Ukraina!

Esittäjä: Agit Prop

Laulu oli ajankohtainen julkaisuajankohtanaan vuonna 1972 ja taas, vuonna 2022. 50 vuotta mennyt ja mikään ei ole muuttunut, vai onko?

Hector: Herra Mirandos (LP)

Alkuperäinen levy on vuodelta 1973 ja siten osa lapsuuteni kuvastoa. Tämä nyt ostamani on tehty kuluvana vuonna 2021 eli uudelleenjulkaisu ja avattavilla kansilla - kuten alkuperäinenkin oli - tästä iso Kiitos! julkaisijalle :)

Avattavasta kannesta löytyy runo, joka puhuttelee. En siteeraa sitä tähän, ostakaa tai lainatkaa Herra Mirandos ja sitten kuunnelkaa itse levy: Ymmärrätkö mitä kuulet?

Minä en. Ja olen kuunnellut tämän levyn tähänastisen elämäni aikana "muutaman kerran". Ensin mennään alkujuurille eli vuoteen 1973 ja radiossa soi lähes tauotta tämän levyn kenties isoin radiosoitto: Lumi teki enkelin eteiseen. Suomalaisten työperäinen maahanmuutto Ruotsiin ja Risto Jarvan elokuva: Yhden Miehen Sota - siinä minun vuoteni 1973 kuva lapsuudesta ja silloin lumi teki enkelin eteiseen. Eikä tulevana talvena ollut lunta maassa - lastentarhassa ei ollut edes hiihtokilpailuja. Ankeaa oli:"Niin synkkää ja pimeää, en sua nää".

1990-luvun alussa vietin elämästäni suurimman osan ajasta ajamalla työkseni autoa ja kasettisoittimessa soi muun muassa Herra Mirandos. Siinä Suomea päästä päähän ajaessa oli aikaa miettiä levyn sanoituksia ja ajatuksia niiden takana. En päässyt pitkälle mietteissäni, Suomi tuli kyllä kierrettyä nurkkia myöten kolmesti, suomalaisten sirkusten matkassa; "Tulen ja menen ja ääneni särähtelee".

On vuosi 2021. Herra Mirandos julkaistaan uudestaan ja vinyylinä. Vieläpä avattavilla kansilla - pakkohan se on ostaa! Ja syventyä mysteeriin uudestaan: mistä tässä levyssä on kyse?

On Ekhnaton, Ziggy, Herra Mirandos ja Meira, Aslan, Narnia. Pitäisikö minun lukea kirja Narniasta, jotta ymmärtäisin? Ehkä. Eihän tässä ympärillä ole kuin noin tuhat kirjaa, mutta Narniaa ei ole hyllyissä tai pinoissa. Mikä aukko minulla lieneekään sivistyksessä...

Mutta ne syntikat ja kitarat mitä levyltä huokuu. Sekä sovitukset.

"Niin viimeinkin syttyy tähti viimeinkin..." ja tunnen sanoinkuvaamatonta rauhaa sisälläni niin tutun, mutta tuntemattoman Hectorin äänen kuullessani.

Motörhead: Recorded live at The Roundhouse, London, England in 1978 (CD)

To be played at maximum volume - Yhdeksän rautaisaa livebiisiä! Näillä sanoilla aloitetaan tämän tänään uutena ostetun cd-levykotelon (julkaisija: VL-Musiikki Oy, 2009) takakansi. Ja tottahan nämä sanat ovat; harvoin on Motörheadin liveäänitykset näin ilahduttaneet vannoutuneen Motörhead-fanin sydäntä - bändihän suorastaan lentää biisiensä päällä! Nyt joutuu jopa kuuntelemaan kriittisemmin bändin ykkösliveksi tituleeratun No sleep 'til Hammersmith-äänitteen vuodelta 1981. Ettei vain... no ei kai? Ehkä se on ykkönen edelleen?

Nyt kuunneltava levy on mielenkiintoinen myös siksi, että se on tälläkin hetkellä saatavilla toisillakin nimillä, kuten: Iron Fist And The Hordes From Hell (kuva-lp) ja What's Words Worth (lp). Ja eletään sentään vuotta 2021 - alkuperäisestä äänityksestä on sentään 43 vuotta!

Olisipa taas se aikakone käytettävissä... menisin suoraan paikan päälle Roundhouseen, vuoteen 1978 ja näkisin nuoren, energisen Motörheadin... Onneksi asun Suomessa ja olen nähnyt yllätyskeikalla suomalaisen Mötherheadin (Motörhead-tribuuttibändi) pienessä kellarissa keikalla --- voisin kuvitella, että se energia ja intensiivisyys mikä oli tuolloin Mötherheadin keikalla käsin kosketeltavana Marshall-kaappien vieressä seisoneena, on myös tällä keikkataltioinnilla :D

Mötherhead, kiitos keikasta Tampereella, nykyisen Maanalaisen alakerrassa, joskus vuonna 20XX. Olitte loistavia!